torstai 9.3.
Lämmitin saunan. Kävin ottamassa muutaman valokuvan talon piipusta heti sen jälkeen, kun olin sytyttänyt tulen uuniin. Piipusta pitäisi sytyttämisen jälkeen tulla paljon savua, koska puut palavat vielä silloin huonosti. Savun pitäisi olla mustaa. Tällaisia määritelmiä löytyy internetistä. Määritelmät pitivät paikkansa savun värin osalta ja kai savun määränkin. Savua tuli nimittäin sen verran, että sen pystyi juuri ja juuri näkemään. Se kai on virallisesti sama kuin “paljon”. Onhan se enemmän kuin silloin, kun savua ei pysty ollenkaan näkemään. Savu kohosi suoraan korkealle ylöspäin Savun määrä ei kuitenkaan ollut edes kymmenettä osaa siitä savusta, jota tulee Ratamon piipusta koko ajan. En siis onnistunut edes huonosti palavilla puilla saamaan aikaan samanlaista savun määrää, mitä Ratamot tuottavat 18 tuntia vuorokaudessa. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisella laitteella ne savuaan kehittävät.
perjantai 10.3.
Pakkasta on parikymmentä astetta. Kun lähdin hakemaan lehteä, pidätin hengitystäni, jotta ei tarvitsisi haistella mahdollisia Ratamon savuja. Silloin kun savu haisee, sen tuntee vaikka ei hengitäkään, koska savu menee kuitenkin sisälle nenään. Tänään hajun huomasi heti ulko-ovella. Postilaatikkoa lähestyessäni hengitin ensimmäisen kerran. Lievä savun haju tuntui kaikkialla alueella. Seisoin vähän aikaa paikallani ja tarkkailin ympäristöä. Yhdestäkään piipusta, jonka näin, ei tullut savua. Lopuksi katsoin Ratamon suuntaan. Talon piippu ei näy suoraan postilaatikoille, mutta ei sitä tarvinnutkaan nähdä. Taivas Ratamon talon yläpuolella oli harmaana savusta.
Kun lopetin lehden lukemisen ja olin menossa yläkertaan, Seija oli lähdössä ulos panemaan auton lämmitystöpseliä kiinni. Sanoin sille, että ovea ei saa pitää kauan auki. En maininnut syytä, mutta se lienee ilmeinen. Seija vastasi sanomalla, että minun pitäisi panna ikkuna kiinni. “Ikkuna”, kiljaisin ja katsoin vessan suuntaan. Oliko Seija avannut ikkunan, vaikka talo on savun peittämä. Mitä ihmeen hulluutta tämä oli? Vessan ikkuna ei kuitenkaan ollut auki. “Mikä ihmeen ikkuna”, kysyin ja nousin yläkerran portaita. Kysymykseen ei tarvinnut vastata, sillä näin itsekin, että yläkerran huoneen ikkuna oli selkosen selällään. Olin aivan raivona ja huusi Seijalle, että mitä ihmettä tai mitä hullua tämä on, ja että aikooko se murhata minut. Ei nyt voi aukaista mitään ikkunoita. Suljettuani ikkunan pakenin omaan huoneeseeni ja vedin oven kiinni.
Seija ei yleensä aukaise yläkerran ikkunaan selälleen edes aamulla. Miksi se teki sen nyt? Oliko ikkunan avaaminen tahallinen provokaatio?
