Tätä kirjoittaessani klo. 20.09. talossa haisee savu. Hyi kammottavaa! Olin unohtanut vessan ikkunan auki joksikin aikaa, ja savua oli tullut sitä kautta. Vaikka ovi oli kiinni, savu luikerteli oven raosta.
Kun laskeuduin alakertaan, huomasin, että kaikkialla leijuu savun haju. En tuolloin vielä muistanut, että vessan ikkuna on auki. Kävin kurkistamassa ulko-ovella, ja syy savun hajuun kävi selväksi. Kaikkialla talomme ympäristössä haisee voimakas savu, jonka lähteestä ei voi erehtyä. On todella ärsyttävää ja masentavaa joutua hengittämään sitä. Mutta mihin menisin? Mihin täältä talosta voi mennä kahdeksan jälkeen illalla. Ei ole edes autoa. Menenkö jonnekin kilometrin päähän maantien varteen seisomaan ja odotan siellä yhteen asti yöllä, jolloin savu ehkä on lakannut haisemasta? Taidan vetää kaasunaamarin kasvoilleni, vaikka sitä onkin inhottava pitää.
Jep. Nyt naamari on päässäni. Ei sitä kyllä kauan jaksa pitää. Koko talo on kuitenkin niin pahasti savun kyllästämä, että sisälläkin tarvitsee kaasunaamaria. Savua ilmeisesti tulee kaikista mahdollisista ovien ja ikkunoiden raoista. Lämpötilan muutos ulkona aiheuttaa ilmeisesti jonkinlaisen alipaineen talomme sisälle, ja alipaine vetää savua venttiilistä ja kaikkialta muualtakin. Vessan ikkuna oli vain yksi savun reitti.
Tässä on osoite sivulle, jonne kokosin muutamia savukirjoituksiani. Yksi niistä on julkaistu lehden yleisönosastossa. Muut olen kirjoitellut erilaisille foorumeille. Kannattaa vilkaista (osoite on kirjoitettava selaimen osoitekenttään, koska blogiin ei voi panna suoria linkkejä).
http://www.geocities.com/laituri13/savut.html