Masentaa edelleenkin

maanantai 6.3.

Seija oli jo ulkona lakaisemassa lunta auton päältä, kun hain sanomalehden. Se oli lievästi pahoillaan siitä, että olin tullut ulos, koska se oli nimenomaan mennyt itse sinne sen vuoksi, ettei minun tarvitsisi tulla. Syy, miksi minun olisi ollut parasta pysytellä sisällä, on ilmeinen. Seija ei halua, että jatkuvasti valitan Ratamon savusta.

No, en minä siitä savusta nyt valittanut, ja ehkä en olisi edes maininnut siitä, jos Seija ei olisi itse ottanut asiaa puheeksi. Totta kai savu haisi. Sitä pöllähteli niin paljon, että sitä näkyi oikein Ratamon talon yläpuolella. Ja tuuli oli tietenkin meidän suuntaamme niin kuin useimmiten. Pahin savupilvi näytti menevän takapihan suuntaan. Haju tuntui silti myös etupihalla. Sanoin Seijalle myöhemmin, että on se nyt kumma, jos ihminen ei voi mennä käymään omassa pihassaan niin, ettei sitä aiheudu perheongelmia. Ei vika ole minussa vaan savussa.

Laura ja Milla ovat kyselleet, milloin tulemme, ja teemmekö hiihtoloman aikana jonkinlaisen matkan. Olen joutunut vastaamaan, että en tiedä.

Kaikkein todennäköisin vaihtoehto on se, että emme tee mitään matkoja minnekään vaan riitelemme koko perhe keskenämme toinen toisiamme syytellen. Kaiken tämän avainhenkilö on Seija, joka on kielteinen kaikelle ja joka ei pysty tekemään päätöksiä.

Mikä olisi minun toivomukseni? En enää itsekään tiedä. Perinteinen Tukholman reissu olisi tietysti kiva, koska se tuntuu enemmän oikealta matkalta kuin pikainen käynti Tallinnassa. Toisaalta siinä on kunnon merimatkan tunnelmaa. Ja jos vielä venenäyttelyssä kävisi, niin olisihan sekin mielenkiintoista. Olen kuitenkin niin masentunut, että minua ei huvita mikään. Kyllä minulle Tallinnan matkakin käy.

Minun toivomukseni on, että Ratamot muuraisivat savupiippunsa lopullisesti umpeen eivätkä enää koskaan päästäisi tippaakaan savua ulkoilmaan. Maiden välisessä ilmastopolitiikassa puhutaan päästökiintiöistä ja päästökaupasta ja päästöoikeuksista ja päästörajoista. Jos yksityisillä perheilläkin olisi päästökiintiöt, Ratamon perhe olisi käyttänyt oman kiintiönsä niin täydellisesti, että Ratamoilla ja heidän jälkeläisillään ei olisi seuraavaan tuhanteen vuoteen oikeutta raapaista edes yhtä ainoata tulitikkua. Savuttamisen ja ilmansaastuttamisen kaikki inhimilliset rajat ja normit on jo ylitetty aivan järkyttävästi.

Huomasin muuten juuri talon alakerrasta yläkertaan noustessani, että yläkerran huoneissa taitaa olla jonkinlainen taustasavun haju. Jos koko talo on savun peittämä, ei kai se ole ihme, jos sisälläkin haisee.

Katselin internetistä erilaisia amerikkalaisia sivustoja, joissa oli tietoa puunpolton aiheuttamista savuhaitoista ja vaaroista. Tässä on yksi linkki:

http://www.webcom.com/bi/

Alasivulla "Wood Smoke 101" esitellään tilanteita, jotka ovat täsmälleen samalaisia kuin tämä meidän savuongelmamme. Sivulla on mm. kuva, jossa sotaveteraani on pannut talonsa seinään ison kyltin, jossa lukee, että hän ei voi käyttää talonsa ulkoalueita erittäin epäterveellisen puusavun takia. Vaikka hän on vanhus ja laivaston veteraani, häneltä puuttuu oikeus hengittää raitista ilmaa.

Täsmälleen sama tilanne kuin meillä.

http://www.webcom.com/bi/pictures.htm

Tällaisten sivujen katseleminen toisaalta ahdistaa ja masentaa, mutta toisaalta se rohkaisee tarttumaan asiaan. Sivut osoittavat kiistatta, että savuongelmassa ei ole kyse siitä, että me olisimme herkkänenäisiä ja valittaisimme turhasta. Haitta ja vaara on todellinen.

Kirjoitin tänään taas yhden version siitä Ratamolle suunnittelemastani kirjeestä. Tulostin sen liitteeksi nipun papereita. Minusta tuntuu, että en saa tätäkään kirjettä viedyksi tyyppien postilaatikkoon.