26.1.
Berliinissä.
Kirjoittelin joitakin internet-juttuja ja lähdin lopulta kaupungille. Tällä kertaa minua masensi aika lailla. En osaa sanoa mitään yksittäistä syytä masennukselleni. Surkea ja kallis laivamatka jossakin venäläisten hytissä (jossa en halua nukkua), ja monien haaveilemieni asioiden jääminen tekemättä Berliinissä, tässä kai syitä. Ja tietysti tulee ikävä Lauraa, kun se jää tänne. Ja Töysässä on savuista ja kylmää ja aah. Totta kai on mukavaa päästä Jessen luokse.
Töysässä
28.1.
Olin jo matkalla monta kertaa miettinyt ahdistuneena, miltä tuntuu palaaminen Ratamon savun ikilöyhkään. Vaikka asiaan oli valmistautunut, savun iskeminen naamalle heti kun nousin autosta, tuntui jotenkin masentavalle. Savu oli Ratamon tervetuliaistoivotus. Miten voikin yksi ainoa perhe pilata toisten ihmisten elämään niin pahasti kuin Ratamot tekevät.
Olen ennenkin huomannut, että kun pitkän poissaolon jälkeen saapuu taloomme, huomaa talon haisevan tunkkaiselle lastulevylle. Totuus on, että talo on sotkuinen parakki ja haisee sotkuiselta parakilta.
Matkan jäljiltä oli jotenkin epätodellinen olo, joten ilta kului arkielämään totuttelemiseen. Unirytmini on Berliinissä ollessa sen verran korjaantunut, että en valvonut minnekään aamuyöhön vaan menin jopa melko aikaisin nukkumaan.
29.1.
Käväisin iltapäivällä Siwassa ostamassa ruokaa. Menin kävellen, koska halusin edes vähän saada liikuntaa.
Ratamon savu lemusi aivan raivopäisellä tavalla pihassamme. Se haisi pitkän matkan päässä, kun kävelin kaupalle. Savua näytti röyhyävän Ratamon talon takaa kuin jostakin vanhanaikaisesta tehtaasta.
Mietin jo Berliinissä ollessani ahdistuneena sitä, kuinka joudun taas palaamaan Ratamon ikisavun lemuihin. Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että meidän etupihamme on ilmanlaadultaan yksi Euroopan ja ehkä koko maailman saastuneimpia paikkoja, ja tästä järkyttävästä asiasta on vastuussa yksinomaan Ratamon perhe. Uskaltaisin lyödä aika suuresta summasta vetoa sen puolesta, että jos Euroopan kartalle pistettäisiin täysin summassa tuhat nuppineulaa, ja neulojen osoittamat paikat tutkittaisiin, yhdestäkään ei löytyisi niin paljon niin pahanhajuista savua kuin meidän pihastamme - ellei jokin neula olisi osunut suoraan jonkun savupiipun hormiin tai nuotioon.
30.1.
Kävin illalla kiertämässä lammen. Kiersin sen tällä kertaa “vastapäivään” eli menin alkumatkan vanhaa tietä. Savu lemusi talomme lähistöllä ja oikeastaan koko asuntoalueella. Vasta muutaman sadan metrin päässä isommalla tiellä ilma alkoi tuntua raikkaalta ja hengityskelpoiselta.
Valvoin jonnekin kolmeen tai lähes neljään yöllä, joten yörytmini alkaa huolestuttavasti mennä pieleen.
5.2.
Käydessäni iltapäivällä alakerrassa huomasin, että eteisessä haisee savu. Arvasin heti mistä sen täytyy olla peräisin. Olohuoneessakin se haisi, ja syy selvisi, kun kurkistin ikkunasta. Ratamon röyhypiippu oli taas täydessä vauhdissa. Otin kameran mukaani ja kävin nappailemassa muutamia kuvia. Savu haisi aivan kuvottavasti pihassamme - eikä ihme, koska se haisi sisälläkin. Saisinpa jotenkin taltioitua valokuviin myös hajun. Jos näytän kuvia jollakin internet-foorumilla, joku kommentoi kuitenkin, että eihän kuvassa näy kuin vähän vesihöyryä. Tai että normaalia savuahan se on, ja että vika taitaa olla nenässäni. Tulisivat pahukset haistelemaan meidän pihaamme niin tietäisivät, että en keksi asioita. En todellakaan keksi. Savun haju on niin voimakas, että se tarttuu heti vaatteisiin.
Pahaksi onneksi Seija sattui tulemaan paikalle juuri kun hiippailin kameran kanssa. Se alkoi tavallisen valituksensa ja sanoi, että oli parempi kuin olisin pysynyt Berliinissä.
Savu haiskahteli talossamme koko loppupäivän. Jossakin vaiheessa joku oli avannut vessan ikkunan, ja vaikka se on eri puolella kuin Ratamon talo, vessa tuli savua täyteen, ja oven raosta sitä tihkui muihin tiloihin. Käytännössä koko talo haisi kylmälle savulle. Tilanne tuntui vaihteeksi niin epätoivoiselta, että olisin halunnut lähteä pakoon minne tahansa, kun vain olisi ollut joku paikka minne mennä. Mutta mihin ihmeeseen täältä Töysän savupesästä pääsee?
