Tammikuun alku on ollut tylsää. Ulkona on jatkuvasti melko kova pakkanen, joten siellä ei oikein viitsi olla. Virroilla en ole käynyt sen jälkeen, kun Opel oli tuhottu. Paikkakunta masentaa niin paljon, että en ole jaksanut lähteä sinne.
Jatkoin kuvien skannailua. Se on sikahidasta. Ratamon savu, josta en ole jaksanut paljon kirjoittaa viime aikoina., löyhkäsi talomme ympärillä niin, ettei yläkerrassa voinut tuulettaa ennen kuin joskus yöllä.
17.1.
On kummallista, että en koskaan muista sitä ikiaikaista totuutta, että meidän talomme pihassa haisee Ratamon savu. Kun olemme olleet useita päiviä muualla maailmassa, jossa savu ei haise, sen löyhähtäminen naamalle auton ovea avattaessa on ankeaa. Miksi ihmeessä meidän kirouksenamme on asua maailman pahimman savunlöyhyttäjän naapurina ja vieläpä tuulen “alapuolella”.
Se, että en ole juurikaan maininnut savua viime aikoina päiväkirjassani, ei tarkoita, etteikö se olisi haissut. En vaan ole jaksanut kirjoittaa asiasta. Alkutalvesta ennen joulua savu ehkä haisi harvemmin kuin joinakin muina talvina, mutta tämän vuoden alkupuolella se ehkä on haissut jo vanhaan malliin. En ole pitänyt savupäiväkirjaa, vaikka tässä tavallisessa päiväkirjassani olenkin savusta maininnut.
19.1.
Iltapäivällä ajelin Seijan kanssa Seinäjoelle. Kävimme Tarjoustalossa ja K-Raudassa ja Clas Olssonilla ja Anttilan Top-Tenissä sekä Prismassa. Takaisin tultuamme Ratamon kuvottava savu löyhähti taas naamalleni, kun aukaisin auton oven. On se kumma, kun en koskaan muista tätä ikuista savua, vaan se aina vain uudestaan ja uudestaan “yllättää” minut, kun tulemme jostakin. Ei sen enää pitäisi yllättää. Kun muualla savu on harvinainen poikkeusilmiö, meillä savuttomuus on harvinainen poikkeusilmiö.
26.1.
Kun kävin aamulla hakemassa lehden, pihassa haisi niin mieletön Ratamon savulöyhkä, että teksi taas kerran mieli sanoa, että se rikkoi kaikki entiset ennätykset. Pidin talouspaperin palaa suuni edessä ja yritin hengittää sen läpi. Tultuani sisälle savun haju löyhähteli vaatteista vielä jonkin aikaa, kun olin keittiössä. Hajun tunsi aina, kun liikahti vähän. Silloin puseron huokosissa olevaa savuista ilmaa todennäköisesti lähti liikkeelle. Tämä ikuinen savukysymys harmitti ja masensi niin, että meinasin jo panna kaasunaamarin kasvoilleni ja lähteä oikein provosoivasti kuvaamaan Ratamon savupiipun röyhyjä tieltä. Mutta mitäpä se olisi auttanut. Suunnittelin myös kirjeen kirjoittamista jonnekin ympäristöviranomaisille, mutta mitä apua siitäkään olisi. Saahan Suomessa “lämmittää”.
Tämänkertainen savu haisi muuallakin kuin pihassamme. Se haisi erittäin voimakkaana myös postilaatikkojen luona, joten teoriassa savusta kärsivät muutkin kuin me. Savu saastuttaa koko asuntoalueen.
Minusta tuntuu, että savu aiheuttaa allergisia oireita, kun sitä tihkuaa sisälle taloon. Silmiä on kutittanut parina viimeisenä yönä ja päivälläkin aivan kuin kesällä siitepölyaikana. Ja jonkinlainen perusallerginen tila vaivaa minua koko sen talviajan, jolloin savua esiintyy. Se alkaa syksyllä samoihin aikoihin, kun Ratamon savupäästöt alkavat, ja loppuu keväällä, kun savupäästötkin loppuvat. Muina aikoina juuri saman tyyppisiä oireita ei ole. Kesän siitepölyallergia on aivan erilainen.
28.1.
Heräsin seitsemän jälkeen. Helsingin Sanomia ei ollut vielä tullut, kun kävin postilaatikolla. Mutta savua sen sijaan oli jo ilmassa. Ja savun lähdekin oli helppo paikallistaa. Ratamon vessan ikkunasta näkyi valoa, joten tyypit olivat ilmeisesti jo käyneet panemassa kitupolttouuninsa kytemään.
