(En ole jaksanut enää viime kuukausina ja vuosina kirjoittaa kaikista savun lemahduksista, koska ei kukaan jaksa kirjoittaa jatkuvasti jokapäiväisistä ilmiöistä. Alkutalvella ennen joulua savu ehkä haisi hieman harvemmin kuin joinakin pahimpina vuosina - ehkä se johtui tuulista tai siitä, että savuun on jo niin tottunut, ettei siihen jaksa joka kerta masennukseltaan reagoida. Tässä kuitenkin joitakin poimintoja talven 2010-2011 tilanteesta. )
tiistai 23.11.
Kirjoitan tätä kello 9.35. Olen miettinyt, lähtisinkö Lapualle. Täytyy vielä harkita. Kyllähän siellä olisi paljon tekemistä. Jonkinlainen allergia tai nuha tuntuu vaivaavan. Ehkä huoneen siivous on pannut pölyn liikkeelle. Siivoaminen on aina ollut huono juttu minulle. Toisaalta minulla on alkanut joka syksy jonkinlainen epämääräinen nuha näihin aikoihin, ja olen arvellut sen johtuvan savusta, joka alkaa haista ulkona. Nytkin savu lemahtelee, mutta en ole saanut selville, mistä piipuista sitä tulee. Varsinainen superkatkuttaja ei ole ehkä vielä ainakaan kovin usein päästellyt savujaan.
lauantai 8.1.
Nukuin muutaman tunnin. Heräsin joskus kahdentoista paikkeilla. Olin päättänyt, että lähden Lapualle, joten lähdin kanssa. Pihassa haisi aivan raivona Ratamon savu, kun putsailin autoa lumesta. Vaatteet haisivat aivan savulle, kun tulin sisälle.
Lähdettyäni ajamaan huomasin unohtaneeni rahakukkaron toisen takin taskuun. Jouduin kääntymään takaisin päätieltä. Tein U-käännöksen kerrostalon kohdalla tai vähän siitä Seinäjoelle päin. Ajoin takaisin tullessani Ratamon mutkan kautta nähdäkseni tuleeko kammottava katku todella Ratamon piipusta - mistä hajun erityisluonteen perusteella olin jo täysin varma. Ja sieltähän sitä tuli. Koska tänään oli melko lämmin sää, Ratamot lämmittivät taloaan kitupolttamalla. Tämä on yleinen ilmiö. Aina kun sää lauhtuu, Ratamon savu haisee pahimmin ja pahimmalta. Kovilla pakkasillakin Ratamon piipusta voi tulla savua, mutta silloin se useimmiten haisee tavalliselle savulle eikä hirviömäiselle katkulle kuten nyt, kun tuli palaa uunissa kitumalla.
sunnuntai 9.1.
Tein vähän ulkohommia. Kaivoin irtoportaat lumesta ja kiipesin katolle pudottamaan lunta. Ratamon savulöyhkä haisi vastenmielisesti pihallamme, mutta minkäs mahdat. Oli edelleen varsin leuto ilma, pakkasta aste tai pari. Tällaisella ilmalla Ratamot kitupolttavat.
keskiviikko 12.1.
Ulkona löyhkäsi taas vastenmielinen Ratamon katkusavu, kun kävin autolla. Olin Hesan matkalla jo aivan unohtanut, millainen on meidän todellisuutemme Töysässa. Missään muualla matkani varrella ei haissut samanlainen kammottava savu kuin mikä haisee meidän pihassamme. Useimmissa paikoissa ei haissut minkäänlainen savu. Tai oikeastaan sana “savu” kuvaa huonosti sitä vastenmielistä piippulöyhkää, joka pihassamme haisee. Ehkä pitäisi puhua katkusta.
keskiviikko 19.1.
Ratamon savu on haissut viime aikoina voimakkaasti. Jo lyhyt käväisy ulkona saa vaatteet haisemaan savulle - jos Ratamon myrkkylöyhkästä nyt yleensä voi käyttää nimitystä savu.
Käväisin päivällä ulkona, kun savu ei aivan pahimmillaan haissut. Putsailin lunta autojen päältä ja aurasin vähän pihaa.
torstai 3.2.
Ratamon savu haisi yhdessä vaiheessa niin paljon, että meinasin oksentaa, kun menin ulkorapulle. Aivan kuin olisi hengittänyt suoraan savupiipusta. Tulin niin nopeasti sisälle kuin mahdollista. Lumen auraamista tai muitakaan pihatöitä ei voinut edes ajatella.
perjantai 4.2.
Iltapäivällä panin haalarin päälleni ja teippasin kumikenkiäni, ettei lumi menisi niihin (Seija auttoi). Lähdin pudottamaan katolta lunta. Mittasin lumen paksuuden. Sitä oli yli 70 senttiä. Pelkään, että Lapualla liiteri on romahtanut.
Haalarin kanssa tuli kuuma, joten lopetin homman. Lumitilanne on katastrofaalinen. Näin paljon lunta en muista koskaan olleen Töysässa. Jostakin syystä Ratamon savu ei tänään haissut kovin voimakkaasti. Ulkona katolla savu vähän haiskahteli, mutta ei kovin paljon. Tänään oli siitä harvinainen talvipäivä, että tuulen suunta oli lännestä tai luoteesta eli Ratamon taloa kohti. Ratamon savu on kuitenkin siitä vihonviimeistä, että se haisee monesti vastatuuleenkin, kun tuulenpyörteet kierrättävät sitä.
lauantai 12.2.
Nukuin melko pitkään. Illalla ottamani allergiatabu ilmeisesti nukutti. Tänään pidin välipäivän kuvien skannailussa, koska käsi kipeytyy jatkuvasta hiiren napsuttelusta. Tai skannasin minä pari värikuvaa. Kuvien skannaaminen alkoi vaikeutua pölyn takia, joten siivosin ja imuroin hieman huonetta. Valitettavasti en voinut tuulettaa, koska Ratamon savu löyhkäsi.
Puin illalla haalarin päälleni ja lähdin kävelemään. Tarkoitus oli käydä vain vähän ulkona, mutta kiersin lopulta lammen, kun haalari päällä tarkenin. Pankin mittari näytti kahtakymmentä astetta. Näin kylmässä en ole ennen kiertänyt lampea. Kun tulin kämpille, minulla oli suorastaan kuuma haalarissani.
sunnuntai 20.2.
Seijan syntymäpäivä. Jatkoin valokuvaprojektia. Alan olla jo väsynyt siihen. Pakkanen paukkuu edelleen. Kävin kokeilemassa lumikenkiä. Kävelin talon ympäri. Ratamon savu löyhkäsi talon takana niin, ettei pystynyt hengittämään. Masentavaa.
maanantai 28.2.
Helmikuu loppui kuin huomaamatta. Pitäisi kirjoittaa vähän Ratamon savusta, kun jaksaisin. No kirjoitetaan nyt vähän (muutama päivä on kulunut edellisen lauseen kirjoittamisesta). Ei siitä savusta sen kummempaa kuin että se on taas löyhkäillyt vastenmielisesti kuten kaikkina talvina siitä lähtien kun savuongelmat joskus 2000-luvun alkuvuosina alkoivat. En tiedä, minkä muutoksen Ratamot tekivät “lämmittämisessään” joskus vuoden 2003 tai 2004 paikkeilla, mutta esimerkiksi 1990-luvulla en muista kärsineeni savuongelmista.
En jaksa enää yrittää palauttaa mieleeni, milloin savu on haissut ja milloin se on haissut vähemmän (olisi väärin kirjoittaa, että ei ole haissut, koska tällainen tilanne on erittäin harvinainen). Savu on lemunnut ja estänyt ajoittain tuulettamisen ja tietenkin myös pihassa olemisen.
Näin siis päättyi helmikuu. Ulkoilu on jäänyt vähiin. Pakkasia on ollut. Pari hiihtolenkkiä sain sentään tehtyä. On aika siirtyä maaliskuuhun.
torstai 3.3.
Tänään sain kokea ihmeellisen ilmiön. Tuuli lännestä, eikä Ratamon ikisavu löyhkännyt pihassamme. Tällainen harvinainen kokemus tuntui oikein ihmeelliseltä, kun tulin Lapualta ja aukaisin auton oven. Tavallisesti olen tottunut siihen, että kammottava savulemu tulvahtaa naamalle heti kun oven aukaisee.
perjantai 19.3.
Ratamon savu se vain jaksaa lemahdella pihassamme. En ole jaksanut enää kirjoittaa koko asiasta, koska kirjoittaminen olisi saman asian toistamista ja toistamista ja toistamista ja toistamista. On nimittäin paljon yleisempää, että savu haisee kun että se ei haise. Eilen kävin oikein katsomassa, että miten paljon sitä savua oikein tulee. Ihme ja kumma, mutta piipusta tuli vain lämpimän ilman väreilyä merkkinä siitä, että uunissa on tuli. Mutta silti katku haisi pihassamme.
Ankeimmalta savun haisteleminen tuntuu silloin, kun tulee autolla pihaan jostakin muualta, jossa ei haise savu - eli mistä tahansa muualta kuin meidän pihastamme. Matkan aikana on ehtinyt jo unohtaa sen karmean todellisuuden, joka löyhähtää naamalle, kun auton oven aukaisee. Tunne on masentava. Erittäin masentava. Juuri tuolla hetkellä tekisi mieleni karjua koko maailmalle, että lopettakaa Ratamot se meidän hidas tappamisemme. Miksi ihmeessä juuri meidän osaksemme miljoonista suomalaisista on tullut kohtalo asua jatkuvasti löyhkäävän naapurisavun keskellä. Naapurisavun, joka vaarantaa naapurisovun. Tällaisia ajatuksia tulee mieleen myös silloin kun aukaisee ulko-oven, ja savu löyhähtää naamalle.
