Kävin joskus viiden jälkeen kaupassa. Ostin samalla reissulla myös polttimon autoon, kun huomasin, että se oli palanut. Koska talomme pihassa haisi savu, en halunnut vaihtaa polttimoa siellä. Ajelin pitkin kylää etsien sopivaa paikkaa polttimon vaihtamiseen. Yritin vaihtaa sen ensiksi Shellin pihassa ja sen jälkeen viereisen tien varressa tielyhdyn valossa. Ongelmana oli pimeys, joten tarvitsin vielä taskulampun. Ennen kuin se löytyi autosta ehdin vielä ajaa talomme ohi. Kun taskulamppu oli löytynyt, kävin etsimässä sopivaa polttimonvaihtopaikkaa seurakuntatalon suunnasta. Vaihdoin polttimon lopulta kirkon parkkipaikalla. Kaikki tämä ylimääräinen show oli tarpeen vain siksi, että Ratamon löyhkäsavun takia pihassamme ei voi tehdä mitään.
keskiviikko 11.1.
Heräsin joskus puoli kahdentoista jälkeen. Kävin hakemassa lehden. Ratamon savu haisi taas raivokkaasti pihassamme. Se ei haissut enää muutaman metrin päässä Micran takana tiellä, mutta pihassamme ja postilaatikon suunnassa se haisi. Raja, missä savu haisee, ja missä se ei haise, on jyrkkä. Meidän pihamme sijaitsee pahimmalla laskeutuma-alueella. Kun vain tietäisin, mihin tällaisesta savusta voi valittaa muualle kuin kunnan Ratamon ystävät -lautakuntaan, tekisin heti valituksen.
Puseroni haisi minuuttien ajan vielä sen jälkeen kun olin tullut sisälle lehdenhakureissultani. Alussa hajun tuntee kun pusero on päällä. Muutaman minuutin päästä sen tuntee vielä selvästi, kun haistelee puseroa. Kymmenen minuutin kuluttua savumolekyylit ovat yleensä jo poistuneet kankaan huokosista, ja tällöin savun hajua ei enää tunne. Toisaalta savu todennäköisesti haisee lievästi kaikkialla talomme sisällä, sillä mistäs muualta ilma tulee taloon kuin ulkoa. Ja jos koko talo on savupilven keskellä, pakkohan savua on tulla sisälle erilaisista koloista. Ei ovien ja ikkunoiden raoissa ole mitään savusuodattimia.
Minusta tuntuu, että Ratamot ovat suorastaan kiihdyttäneet käryttämistään. Haiseehan savu aamuyöhön asti, kun sen tulo ennen loppui yleensä joskus yhden jälkeen. Tänään ulkona on selvästi lämpimämpi ilma kuin eilen, mutta eipä se näytä Ratamojen “lämmittämiseen” vaikuttavan. Ei ympärivuorokautinen kitupolttaminen ole mitään lämmittämistä. Se on naapuriterroria.
Perjantaina talossamme käy nuohooja, mikäli suunnitelma ei muutu. Mikään maailmassa ei voi olla sen varmempaa kuin se, että juuri perjantaina talomme lähistöllä ei haise Ratamon savu tippaakaan. Sen jälkeen kun nuohooja on lähtenyt, alkaa taas röyhytys. Lyön vaikka vetoa tästä asiasta.
Iltapäivällä lähdin ajelemaan autolla ja tulin takaisin illalla. Reissulta tullessani ja pihaan ajaessani joskus yhdeksän ja kymmenen välillä Ratamon savu ei ihme kyllä juurikaan haissut, vaikka olin jo etukäteen pelännyt, mikä vastenmielinen savulemahdus taas tulvahtaa naamalleni, kun aukaisen auton oven.
Ilo savuttomuudesta osoittautui lyhytaikaiseksi, sillä jo autosta tavaroita hakiessani aloin tuntea lievää “ratamo-savun” hajua. Tämän savun lajin tunnistaa helposti, koska se on tietyn hajuista kitupolttosavua. Mistään muusta piipusta ei tule saman hajuista savua, koska muut ihmiset eivät lämmitä talojaan kitupolttamalla. Meidän saunan lämmityksestäkään ei tule kuin vähän savua, ja se haisee aivan normaalille hyvin palavan koivupuun savulle.
Pahin oli vielä edessä. Käydessäni puoli kahden jälkeen yöllä katsomassa, olinko unohtanut omenapussin autoon, Ratamon savu haisi aivan ennen kokemattomalla voimalla, jos tällaista superlatiivia voi käyttää. Katku oli aivan hirvittävä. Vaikka en ollut auton luona kuin korkeintaan minuutin, sisälle tullessani vaatteeni haisivat kuin olisin ryöminyt savupiipun läpi. Olin niin kiihdyksissäni tästä asiasta, että hain kameran ja kävin ottamassa pari valokuvaa savusta. Kuvat eivät onnistuneet kunnolla. Valotusta olisi pitänyt säätää. Tällä kerralla “vaatteet haisevat savulle muutaman minuutin ajan” - sääntö ei pitänyt enää paikkaansa, vaan vaatteeni haisivat savulle kymmeniä minuutteja sen jälkeen, kun olin tullut sisälle. Vielä nytkin, kun ulkona käymisestäni on kulunut jo yli puoli tuntia, savun hajun voi tuntea, kun nuuhkii puseron hihaa. Jos ei tämä todista savun voimasta niin ei sitten mikään.
Sininen kitupolttosavu näkyy kyllä kuvassa, mutta ei haise.
Mietin päivällä ajellessani juuri tuota todistusjuttua. Jos alan valittaa savusta, miten voin todistaa, että se haisee. Ajattelin, että kerään savua lasipurkkeihin. Menen purkin ja kangaspalan kanssa ulos, olen siellä puoli minuuttia, ja panen kankaan purkkiin sulkien kannen tiiviisti. Savun pitäisi säilyä. Kun joku joskus muualla aukaisee purkin, hän tuntee savun hajun. Ongelma on se, että en kai minä nyt voi jollekin viranomaiselle viedä lasipurkkia ja käskeä haistelemaan sen sisältöä. Ja miten todistaisin, että savu on peräisin meidän pihastamme. Savun purkkiin paneminen pitäisi kai videoida, ja sulkea purkki jonkinlaisella sinetillä, joka näkyisi videokuvassa.
Ratamon nyt jo ympärivuorokautinen kitupolttaminen on niin järkyttävää, että en tiedä miten kauan sitä kestän. Tiedän, että valittamisesta millekään instanssille ei ole mitään hyötyä, mutta en enää kestä tätä. Valitan periaatteen vuoksi, vaikka siitä todennäköisesti seuraa pelkkää harmia. Joudun karmeiden kostotoimenpiteiden kohteeksi. Onhan sekin ratkaisu, jos joudumme pakenemaan paikkakunnalta. Asiassa on se ikävä puoli, että vaikka savuttaminen loppuisi, savu on jo tuhonnut kymmenen vuoden ajan terveyttämme ja asuinviihtyvyyttämme. Jos kuolen ennen aikojani savun haitallisiin vaikutuksiin, minua ei paljon lohduta se, että savuttaminen on siinä vaiheessa jo loppunut. Sen olisi pitänyt loppua jo vuosia sitten, eikä se olisi saanut koskaan alkaakaan.
